Se on taas se aika vuodesta, kun viheriöt alkaa olemaan näkyvissä, pallo on pyöreä ja mieli on kirkas! Paperitähdet on siis irti!
Talvisesonki on lusittu ja peruskuntoa on pyritty ylläpitämään. Joukkueen runko on pysynyt hienosti kasassa ja jatkumoa on jo havaittavissa. Asetelmat ovat siis loistavat B-lohkoon siirryttäessä!
Kausi 2022 onnistui miltei täydellisesti. Paperitähdet vei ja muut kitisi. C-lohkon voitto varmistui jo kolme kierroista ennen loppua, ja viimeiseen otteluun lähdettiin niin, ettei Paperitähdet ollut hävinnyt yhtäkään matsia sarjassa. Unbeatable -status jäi kuitenkin saamatta, kun viime hetken maalilla Paperitähdet joutuivat tyytymään tappioon kauden viimeisessä pelissä. Kausi kuitenkin oli jättimenestys, ja nousu B-lohkoon oli tosiasia. Kauden aikana koettiin kovia loukkaantumisia, mutta kirurgin terävä veitsi ja hyvä peruskunto kausi takaavat, että ensi kaudella loukkaantumiset ovat pienemmässä roolissa.
Ensi kauden peleistä suurin osa pelataan Kiovanpuiston näyttämöllä ja kirkkaissa valoissa. Vastustajista suurin osa on täysin tuntemattomia, mutta haaste otetaan vastaan ja ainoa tavoite on nousu ylimpään A-lohkoon, jossa taistellaan Puistofutiksen suomenmestaruudesta.
Pidemmittä puheitta sirrytään nurtsin reunalle, siellä meillä on valmiina haastatteluun joukkueen sielu/manageri, Allu Aaltonen.
Haastattelussa General Manager Allu Aaltonen
Joukkue on tottunut voittamaan ja menemään eteenpäin. Miten tähän tavoitteeseen jatkossa päästään?
- Joukkue on hitsaantuneempi kuin koskaan ennen. Roolitus on kunnossa ja joka ikinen jätkä antaa kaikkensa, jotta lähes tuhatpäinen yleisö saa rahoillensa vastinetta. Paperisydän sykkii ja voi hyvin.
Huhuissa on pyörinyt pitkin talvea, että joukkue olisi saamassa lisävahvistuksia. Pitävätkö nämä huhut paikkansa, ja minkä kaliiberin kavereista on kyse?
- On totta, että pitkin talvea ja kautta rantain huhumyllyt ovat pyörineet pelaajien ympärillä. En voi kommentoida kesken harjoituskauden pelaajasopimuksia, mutta kaikkien runkopelaajien sopimukset on allekirjoitettu, ja hankintoja on tulossa. Puhumme Futsal-liigan tasoisista kavereista. Paperitähtien pelaajaksi pääseminen vaatii rautaisen paperisydämen.
Fanipäädyn katsomokapasiteettia ollaan nostamassa. Minkä kokoluokan rakenneuudistuksesta on kyse? Ja onko lieveilmiöihin varauduttu?
- Paperitähtien peleissä soihdut ovat kiellettyjä, mutta liput hulmuaa salossa. Paperitähtien fanit ovat vannoutuneita Paperinpainajia, joten voidaan odottaa taas lähes tuhatpäisiä yleisöjä paikan päälle. Fanikatsomon rakenneuudistus tuo vanhan kuuden paikan sijasta kolme katsomopaikkaa lisää.
Seuraa näitä:
42 Kristian ”EL TORO” Lehtinen
Kaudella 2022 MVP:ksi valittu Lehtinen on rautainen puolustuksen härkä, jonka ohi on lähes mahdoton mennä. Hänen ja muiden puolustuspään mestareiden urotöiden ansiosta, Paperitähdet hakevat ensi kaudella ennätysmäärän nollapelejä.
20 Severi ”Hili-tune” Hiltunen
Kauden 2022 paras maalintekijä ja Paperitähtien oma Vinicius jr tulee ensi kaudella olemaan kovempi kuin koskaan. Talvikausi on reenattu ennätyskovaa, ja tähtäimessä nuorella Hiltusella on vain yksi asia: Rikkoa A. Aaltosen maaliennätys kaudelta 2021. Jäädään seuraamaan, kun paineet kasvaa, miten ykköspyssy pystyy vastaamaan huutoon, ja viemään joukkueen A-lohkoon.
Nappaa sinäkin Paperitähtien kannatusjäsenyys, ja tule seuraamaan joukkueen edesottamuksia taas kesällä 2023. Ilman sinua Paperisydämeni sulaisi. ❤